perjantai 2. toukokuuta 2014

3 + 1 totuutta amerikkalaisista pannukakuista

1) Parhaat amerikkalaiset pannukakut syntyvät reseptillä, jonka löysin kauan sitten Jensenin kiusaus -blogista. Uunittomassa pariisilaisasunnossa päätin suosikkipuuhani leipomisen korvikkeena nousta amerikkalaisten pannukakkujen mestariksi. Tuolloin testaamistani resepteistä parhaaksi osoittautui tämä Hanna Jensenin alunperin MeNaiset-lehdestä nappaama ohje. En nyt ole muutamaan vuoteen muita reseptejä kokeillutkaan. Kuten jo vanhassa blogissani tilitin, ohjeen parhaus perustuu pulskaan lopputulokseen ja helppoon valmistamiseen (ei sisällä valkuaisvaahtoa tai muuta kikkailua).

Reseptillä tulee 4 - 6 keskikokoista pannukakkua eli sopivasti kahdelle syöjälle.

Amerikkalaiset pannukakut (4 – 6 keskikokoista pannukakkua)
  • 2 dl jauhoja
  • 1 tl tummaa sokeria
  • 1/2 tl suolaa
  • 3/4 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl soodaa
  • 1 muna
  • 2 1/4 dl piimää (tai filmjölkiä Ruotsissa)
  • 2 rkl voisulaa
Sekoita kuivat aineet kulhossa. Vatkaa muna toisessa kulhossa vaahdon kaltaiseksi ja lisää siihen piimä ja voisula.
Yhdistä kuivat aineet ja piimäseos. Älä sekoita liikaa. Taikinan tulee olla lusikalla nostettavaa, melkein puuromaista.
Paista voissa. Paras lopputulos tulee valurautapannussa hitaasti paistamalla.

2) Amerikkalaiset pannukakut eivät välttämättä vaadi sattumia, mutta toisinaan ne ovat paikallaan. Joskus viitisen vuotta sitten oli olemassa Wikipedian-kanssa kilpailemaan pyrkinyt sivusto, joka kai erosi Wikipediasta siten, että vain artikkelin nimetty asiantuntijakirjoittaja sai muokata tekstiä muiden kommenttien perusteella. Ensimmäinen (ja ainut?) tuolla sivustolla lukemani artikkeli käsitteli amerikkalaisia pannukakkuja. Artikkelista opin, että pannukakkujen sattumia ei tule sekoittaa taikinaan. Suklaapalat painuvat kulhon pohjalle ja päätyvät kaikki viimeiseen pannukakkuun ja pakastemustikat värjäävät taikinan siniseksi. Sattumien tasainen jakautuminen ja pannukakkujen kaunis ulkomuoto valmistetaan lisäämällä sattumat pannukakkuihin vasta pannulla. Todellinen hifistelijä peittelee vielä suklaapalat, jotta ne eivät pääse palamaan pannukakun kääntämisen jälkeen. Kuvat havainnollistavat.

Sattumat asetellaan pannulle lusikoituun taikinaan..

...ja veitsenkärjellä tai lusikalla levitetään taikinaa suklaapalojen päälle. Kuplat kertovat pannukakun olevan valmis käännettäväksi.

3) Tumma suklaa on klassikko pannukakuissa, mutta henkilökohtaiseksi suosikikseni nimeän mansikka-valkosuklaapannukakut. Mansikka-valkosuklaapannukakut nousivat tietoisuuteeni ollessaan päivän erikoisuus pariisilaisessa Breakfast in America -dinerissa. Parhaita!

Mansikat + valkosuklaa = <3

4) Parhailta amerikkalaiset pannukakut maistuvat suolaisen voin ja makean vaahterasiirapin kanssa. Tämänkin opin Breakfast in Americasta, jossa tosin pannukakkujen hintaan kuuluu vain voipala ja ällö pannukakkusiirappi. Eurolla sai onneksi aitoa vaahterasiirappia. Valitse aina vaahterasiirappi pannukakkusiirapin sijaan!

Voi + vaahterasiirappi = <3

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Näkkileipä vehnäjuureen

Näkkileivän leipominen on helppoa ja nopeaa, sillä vaivaamista ja kohottamista ei tarvita. Tämä pätee myös hapanjuurinäkkäriin. Ennakointia toki tarvitaan edellisenä iltana ruokitun hapanjuuren verran, mutta muuten näkkileipä syntyy nopeasti. Vaikeinta näkkileivän leipomisessa on taikinan kaulitseminen kyllin ohueksi. Liian paksuiksi jääneet kohdat eivät ehdi kuivua paiston aikana. Huhujen mukaan pastakone on oiva apu, mutta kaulinkin toimii riittävän hyvin.

Näkkileipä on valmis hieman väriä saatuaan.

Tämänhetkinen suosikkinäkkärini on yksinkertainen vehnänäkkäri, joka syntyy vehnäjuuresta, vehnäjauhosta, grahamjauhosta, suolasta ja ruokasoodasta. Ohut ja rapea näkkäri voin kanssa nautittuna on riippuvuutta aiheuttavaa. Resepti on peräisin Olof Jönssonin kirjasta Knäckebröd: En bok om livets hårda.

Jäähtyneet näkkileipälevyt on helppo katkoa sopiviksi paloiksi.

Resepti vaati 200 grammaa hapanjuurta, joten sekoita leipomista edeltävänä iltana 50 grammaa hapanjuurta, 100 grammaa vehnäjauhoja ja 100 grammaa vettä ja jätä yöksi huoneenlämpöön. Ota ennen leipomista talteen 50 grammaa hapanjuurta seuraavia leipomiskertoja varten.

Näkkileipä vehnäjuureen
  • 200 g vehnähapanjuurta
  • 60 g vehnäjauhoja
  • 25 g grahamjauhoja
  • 3 1/2 maustemitallista suolaa
  • 1/2 maustemitallinen ruokasoodaa
Sekoita kaikki ainekset jäykäksi taikinaksi ja anna levätä muutaman tunnin ajan. Taputtele sitten taikina käsin littanaksi ja jaa 4 - 6 osaan. Kauli pala kerrallaan ohueksi levyksi. Tee haarukalla reikiä näkkileipään ja paista 275 asteessa. Seuraa paistumista tarkasti, jotta leipä ei pääse mustumaan. 

Vehnänäkkäri maistui yhtenä pääsiäisbrunssin leipävaihtoehdoista. Etualan ruis-ohraleipä on myös noussut suosikiksi. (Bongaa tipu!)

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Porkkanaa ja parsakaalia tortillan täytteenä?

Texmex-illat ovat usein melko lihaisia. Pitkään oluessa ja mausteissa haudutettu liha vaan toimii tacotäytteenä niin hyvin. Olen kuitenkin pyrkinyt kasvattamaan reseptikokoelmaani myös kasvistäytteiden osalta, koska kasvikset ovat hyviä ja kasvissyöjät kamuja. Viime sunnuntaina jääkaapin sisältö, Taco Mexican Style -kirjauutuuden reseptit ja vieraaksi saapunut kasvissyöjäkaveri kohtasivat porkkana- ja parsakaalitacoille otollisella tavalla.

Kuvan kappale lähti takaisin kirjastoon ja Taco Mexican Style löytyy kirjaostoslistaltani. Monta reseptiä odottaa vielä kokeilua!

Sekä porkkana-halloumitacot että parsakaali-pekaanipähkinätacot osoittautuivat erinomaisiksi. Vastaanotto oli aivan yhtä ihastunut kuin kaikkein mureimmilla possutacoillamme. Porkkanatäyte oli nelihenkisessä seurueessamme kahden syöjän suosikki, samoin parsakaalitäyte. Suosittelenkin molempien kokkaamista! Porkkana-halloumitäyte on chipotle-chilijauheen ansiosta melko tulinen, kun taas parsakaali-pekaanipähkinätacojen mausteisuusaste riippuu täysin lisäkkeistä. Meillä oli tarjolla kahta erilaista tomaattisalsaa, guacamolea ja ranskankermaa, joiden avulla jokainen sai koostaa makunsa mukaiset tacot. Ohjeessa suositeltiin parsakaalitacoihin myös parmesaanilastuja, mutta tämä vinkki muistui mieleeni vasta ruokailun jälkeen. Seuraavalla kerralla täytyy kokeilla tätäkin! Täytteet kokosimme pienten vehnätortillojen väliin.

Molemmat ohjeet ovat peräisin ruotsalaisen Malin Erikssonin Taco Mexican Style -kirjasta (på svenska) hyvin pienin muokkauksin. Jos tarjolla on molempia täytteitä, riittää ruokaa kuudelle. Neljältä syömäriltä jäi seuraavalle päivälle täytteet munakasrulliin.

Porkkana-halloumitäytteen kanssa kuvassa on minttuhyytelöpurkkiin piiloutunut salsa roja.

Porkkana-halloumitacot
  • 500 g porkkanoita
  • 1/2 hopeasipuli
  • 150g halloumia
  • 1 rkl ruokaöljyä
  • 1 pienen luomusitruunan kuori
  • 1/2 rkl sitruunamehua
  • 1 tl chipotle-chilijauhetta
  • 1/2 tl kuivattua oreganoa
  • 1/2 tl suolaa
  • 2 rkl kurpitsansiemeniä
Kuori porkkanat ja pilko ohuiksi tikuiksi. Hienonna hopeasipuli. Kuutioi halloumi.
Kuumenna öljy paistinpannussa. Kuullota porkkanaa ja sipulia muutama minuutti. Lisää halloumi, sitruunankuori ja -mehu, mausteet, suola ja kurpitsansiemenet. Anna kaiken lämmetä.

Parsakaali-pekaanipähkinätäytteestä löytyy myös keltaisia rusinoita.

Parsakaali-pekaanipähkinätacot
  • 400 g parsakaalia suupaloina
  • 50 g karkeasti rouhittuja pekaanipähkinöitä
  • 1/2 dl kermaa
  • 1/2 dl keltaisia rusinoita
  • 1/2 tl suolaa
Keitä parsakaalia muutama minuutti, tai kunnes se pehmenee hieman mutta on yhä napakkaa.
Paahda pekaanipähkinät kuivassa paistinpannussa. Lisää kerma, rusinat ja keitetty parsakaali. Keitä kokoon muutama minuutti ja mausta suolalla.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Kaksi salsaa ja paistinpannun salaisuus

Kirjastosta lainaamani kirjauutuus Taco Mexican Style pääsi kokeiluun viikonloppuna. Valmistin sunnuntain vegetacojen seuraksi kaksi erilaista tomaattisalsaa kirjan ohjeilla. Pääraaka-aineet olivat molemmissa salsoissa samat: tomaatti, hopeasipuli ja jalapeño. Lopputuloksena oli kuitenkin kaksi hyvin erilaista salsaa. Molempien salsojen reseptit löytyvät postauksen lopusta.

Vasemmalla salsa rojan raaka-aineet, oikealla pico de gallon. Molempiin salsoihin tuli myös suolaa.

Salsa roja on paahdetuista tomaateista valmistettu, soseutettu salsa. Paahtamisen ansiosta salsa roja on täyteläisen makuinen. Meksikossa salsa roja paahdetaan comal-savipannussa ja hienonnetaan molcajete-morttelissa, mutta salsan valmistaminen onnistuu erinomaisesti pohjoismaisessakin keittiössä. Minä paahdoin kuumassa valurautapannussa ensin puolitetut tomaatit ja sen jälkeen muut ainekset. Reseptin mukaan ainekset voi myös paahtaa kerralla 220 asteisessa uunissa tai niitä voi kuullottaa pannussa keskilämmöllä muutaman minuutin. Salsan soseuttaminen sujuu esimerkiksi sauvasekoittimella.

Salsa rojaa (vasemmalla) varten tomaatit, chili ja sipulit paahdetaan uunissa tai pannulla ja soseutetaan. Pico de galloon (oikealla) lähes samat ainekset on pilkottu tuoreina.

Pico de gallo on muodostunut texmex-iltojemme vakiosalsaksi, jota löytyy pöydästä lähes joka kerta. Tuoreista tomaateista valmistettu, raikas salsa soveltuu niin tacojen täytteeksi kuin tortillasipsien dippaamiseen. Pico de galloa valmistaessa kaikki ainekset pilkotaan mahdollisimman pieneksi ja sekoitetaan. Yleensä olen valmistanut salsan Jonas Crambyn Texmex från grunden -kirjan ohjeen mukaan kirsikkatomaateista ja punaisesta chilistä, kun taas Taco Mexican Style -kirjan ohje perustuu terttutomaateihin ja jalapeñoon. Hyvää kummin vain kunhan tomaatit ovat kyllin makeita! Pico de gallon luonteen ratkaisee limen ja suolan tasapaino, joten salsaa kannattaa maistella maustaessa vaikkapa tortillasipsin avulla. Täydellinen pico de gallo on makea, tulinen, suolainen ja hapokas.

Salsa roja (neljälle)
  • 4 kypsää terttutomaattia
  • 1/4 hopeasipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1/2 jalapeño
  • 1 tl suolaa
Paahda puolitettuja tomaatteja kuumassa pannussa, kunnes tomaatties kuori saa mustia pilkkuja. Paahda sitten sipuli, valkosipuli ja jalapeño samaan tapaan. Soseuta ja mausta suolalla. Tarjoa huoneenlämpöisenä.

Pico de gallo (neljälle)
  • 4 kypsää terttutomaattia
  • 1/2 hopeasipuli
  • 1/2 jalapeño
  • 2 rkl hienonnettua tuoretta korianteria
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 limen mehu
Puolita tomaatit ja poista siemenet. Kuutioi hedelmäliha. Hienonna sipuli ja jalapeño. (Poista ensin jalapeñon siemenet, mikäli haluat vähemmän tulisen salsan.) Sekoita kaikki ainekset ja mauta suolalla ja limemehulla.

Bloggaan myöhemmin myös varsinaisista täytteistä. Porkkanasta ja parsakaalista saa molemmista erinomaisia tacoja!

torstai 3. huhtikuuta 2014

Porkkana-linssisosekeitto

Ruokabloggaamista suunnitellessani eivät sosekeitot olleet ensimmäisenä mielessäni. Eilen valmistamani herkullinen ja täyttävä porkkana-linssisosekeitto ansaitsee kuitenkin paikkansa blogissa. Punaiset linssit tekevät keitosta perussosekeittoa proteiinipitoisemman, ja porkkanoiden kanssa soseutettuna linssien suutuntuma on samettinen. Raikkaan maun salaisuus on sitruunamehu ja turkkilainen jukurtti, jotka yhdessä tuovat tarvittavaa vastapainoa porkkanoiden makeudelle ja linssien maanläheisyydelle.

Pasilla-chilin purkki neuvoo ripottelemaan chililastuja keittojen päälle. En yleensä koskaan muista.

Porkkana-linssisosekeitto (neljälle)

rypsiöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
pieni pala tuoretta inkivääriä
1 tl korianterinsiemeniä
500 g porkkanaa
2,5 dl punaisia linssejä
1 litra vettä
1 kasvisliemikuutio
suolaa
pippuria
0,5 sitruunaa
1 dl turkkilaista jukurttia

Hienonna sipulit. Kuori ja raasta inkivääri. Kuori ja pilko porkkanat.
Kuumenna tilkka rypsiöljyä kattilassa. Kuullota sipuleita ja inkivääriä muutama minuutti. Lisää korianteria ja jatka kuullottamista muutaman minuutin ajan. Lisää porkkanat ja jatka vielä kuullottamista.
Huuhtele linssit ja lisää kattilaan. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio ja kuumenna kiehuvaksi. Anna poreilla kannen alla kunnes porkkanat ovat pehmenneet, noin 20 minuuttia.
Nosta kattila liedeltä ja soseuta sauvasekoittimella.
Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää sitruunamehu ja turkkilainen jukurtti. Kuumenna ja tarjoile.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Parempaa roskaruokaa: keittokirjakatsaus

Liemessä-Jennin Katukeittiö-kirjan alaotsikko "Parempaa roskaruokaa" kiteyttää hyvin yhden viime vuosien suurimmista ruokatrendeistä: huolella laadukkaista raaka-aineista valmistettua pikaruokaa/roskaruokaa/katuruokaa. Trendi on näkynyt niin Helsingin kuin Tukholmankin ravintolatarjonnassa: falefelia, hodareita, hampurilaisia, kebabia, nyhtöpossua, texmexiä... Tukholmassa maailman eri kolkkien katuruokaa tarjoilevat myös food truckit eli ruokarekat. Ravintola- ja ruokarekkatarjonnan lisäksi trendi on näkynyt ruotsalaiskustantamojen keittokirjoissa. Esittelen tässä kirjahyllystäni löytyvät roskaruokakirjat ja suunnittelen uusia kirjahankintoja.

Paremman roskaruo'an sanansaattaja numero yksi on Jonas Cramby. Kirjahyllystäni löytyvät Jonaksen molemmat tähän mennessä ilmestyneet keittokirjat Texmex från grunden (2012, ilmestynyt 2013 suomeksi nimellä Texmex alusta alkaen) ja Texas BBQ (2013). Odotan innolla myös huhtikuuksi luvattua Mackor-uutuutta, joka syventyy maailman voileipiin.

Texmex från grunden on julkaistu suomeksi nimellä Texmex alusta alkaen.

Suomalaisissakin ruokablogeissa ihastuttanut Texmex från grunden johdattaa nimensä mukaisesti lukijan alusta asti itse valmistetun texmexin saloihin. Kirjasta löytyy reseptit niin maustesekoituksille, tortilloille kuin erilaisille salsoillekin. Kirjan ohjeista suosikeikseni ovat nousseet taco-täytteet: Oluessa ja chilissä keitettyä naudan lapaa, kolassa ja mausteissa keitettyä porsaan kassleria ja coleslaw'n kanssa tarjottavia paneroituja kalapaloja on kaikkia tullut tehtyä useampaan otteeseen. Taco-täytteiden ja tilpehöörien lisäksi kirjasta löytyy reseptejä texmex-aamiaiseen, alkupaloihin, grillaamiseen, jälkiruokiin ja drinkkeihin. Kaunis kirja sopii myös inspiraation hakemiseen ja selailuun. Suosittelen!

Reseptit Texmex alusta alkaen -kirjassa vaativat aikaa ja toisinaan erikoisempia chililaatuja mutta ovat kuitenkin melko helposti lähestyttäviä. Texas BBQ taas vaatii astetta enemmän asiaan vihkiytymistä. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kirjan reseptit perustuvat epäsuoraan grillaukseen. Barbecue-grillauksessa grillin lämpötila pidetään alhaisena, 110 - 120 asteessa, ja valmistusaika on useita tunteja. Kerrostaloasujalta ei välttämättä löydy tarvittavaa välineistöä. Puuttuvan välineistön takia Texas BBQ onkin jäänyt minulla huomattavasti vähemmälle käytölle kuin Texmex från grunden. Isän kaasugrillissä valmistunutta pulled porkia lukuun ottamatta olen keskittynyt lisukkeisiin: kirjasta on löytynyt useita hyviä coleslaw-salaatteja, herkullinen barbecue-kastike ja uusi luottoresepti hampurilaissämpylöille. Toki kirja on myös erinomaista ruokapornoa!

Jonas Crambyn blogi jäi juuri tauolle, mutta häntä kannattaa seurata instagramissa (@jonascramby). Tällä hetkellä Jonas raportoi roadtripiltä Yhdysvaltojen etelävaltioista.

Jon Widegrenin Flippin' Burgers -kirja on ulkoasultaan vaatimattomampi kuin Jonas Crambyn kirjat.

Kolmas kirjahyllystäni löytyvä opas parempaan roskaruokaan on Jon Widegrenin Flippin' Burgers: Hamburgare från grunden (2013). Vuonna 2010 Jon lähti kuuden viikon tutkimusmatkalle Yhdysvaltojen hampurilaisravintoloihin ja dinereihin, tavoitteena selvittää täydellisen hampurilaisen salaisuus. Reissun inspiroimana syntyi ravintola Flippin' Burgers ja myöhemmin samanniminen kirja. Kirjan kohderyhmää ovat hampurilaisnörtit, ja kirjassa todella lähdetään liikkeelle perusteista eli lihan ostamisesta ja jauhamisesta. En omista lihamyllyä, joten Texas BBQ:n tavoin tämäkin kirja on tarjonnut lähinnä lisukeinspiraatiota. Kirjan myötä avokado, tuorejuusto ja säilötty punasipuli ovat liittyneet hampurilaistäyterepertoariini. Siihen olen tosin vähän pettynyt, että kirjan "resepti" jalapeño-ketsupille perustuu valmiiseen ketsuppiin, johon lisätään omenaviinietikkaa ja jalapeñoa. Från grunden my ass!

Katuruokatrendi jatkuu myös vuonna 2014, niin kirjakaupoissa kuin minun keittiössänikin. Varasin juuri Tukholman kaupunginkirjastosta viime vuonna ilmestyneen Hamburgare och texmex -kirjan ja nyt alkuvuodesta julkaistun Taco mexican style -kirjan, ruotsalaisia molemmat. Olen molempia selaillut kirjakaupassa, ja kirjat vaikuttavat lupaavilta. Erityisesti odotan pääseväni tutustumaan Taco mexican stylen moniin kasvis- ja kalaohjeisiin. Monestihan roskaruokateeman kirjat painottuvat lihaherkkuihin, joten Taco mexican style tarjoaa tervetullutta vaihtelua. Ostoslistalla on tietysti myös Katukeittiö - parempaa roskaruokaa, joka lähtee tilaukseen heti kun päästän itseni nettikauppapannasta viikonloppuna koittavan muuton jälkeen. Tämän kevään ruotsalaisista keittokirjauutuuksista odotan innolla paitsi Jonas Crambyn Mackor-uutuutta myös Tove Nilssonin ihan pian ilmestyvää Soda, lemonad och snacks -kirjaa. Alusta asti itse valmistettu roskaruoka vaatii tietysti seurakseen myös kotitekoisia virvoitusjuomia!

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Pizzaa hapanjuurella, ilman tomaattikastiketta

Teen pizzapohjani nykyisin hapanjuureen. Luotto-ohjeeni löytyy Martin Johanssonin Bröd och pizza -kirjasta. Sanoisin melkein, että oman juuren aloittaminen kannattaa jo pelkästään tämän ohjeen takia!

Martinin vehnäjuuripizzapohjan hyveet:
  • Helppotekoinen taikina (vaivaamaton)
  • Lyhyt aktiivinen valmistusaika
  • Kätevää valmistaa taikina hyvissä ajoin
  • Helppo käsitellä kaulimis-/litistämisvaiheessa (olen jopa onnistunut harrastamaan samantapaista ilmassa pyörittelyä kuin Martin kirjan kannessa ja tässä videossa)
  • Maukas lopputulos
  • Rapea lopputulos (jopa ikealaisessa, vain 250 asteeseen lämpiävässä leikkiuunissani, johon ei edes mahdu pizzakiveä)
  • Ilmava lopputulos

Martinin vehnäjuuripizzapohjan vaatimukset:
  • Vehnäjuuri
  • Ennakointi 24 - 36 tuntia ennen pizzailtaa

Palloiksi muotoillut pizzapohjat saavat kohota jääkaapissa kelmun alla 8 - 24 tuntia. Kuvan pizzapohjat näyttävät tavallista täysjyväisemmiltä, koska käytin erään leipäprojektin takia juuren ruokkimiseen osin grahamjauhoja.

Hapanpizzapohjat vaativat hieman suunnittelua juuren ruokkimisen ja hitaan kohotuksen takia. Tällä kertaa aloitin perjantain pizzailtaan valmistautumisen torstaiaamuna, jolloin ruokin juuren. Torstai-iltana sekoitin varsinaisen taikinan, muotoilin palloiksi ja nostin jääkaappiin kohoamaan. Tämän jälkeen pizzatehtailu muuttui äärimmäisen käteväksi. Tein perjantaina töitä kotoa käsin, joten paistoin yhden pizzan lounaaksi. Illalla vietimme pizzailtaa kahden pizzan voimin. Viimeinen pizza paistettiin lauantaina lounaaksi.

Valkoinen ja vihreä pizza: mozzarellaa, pestoa, kapriksia, rucolaa ja parmesania.

Pizzapohjan reseptin lisäksi Bröd och pizza -opus on tarjonnut inspiraatiota pizzojen täyttämiseen. Kaikkea hyvää ei kannata tunkea saman pizzan päälle. Muutama harkittu täyte riittää. Ja tomaattikastikettakaan ei välttämättä tarvita! Kuvissa kaksi suosikiksi noussutta tomaattikastikeetonta pizzaa, joista ensimmäisen ohje on peräisin Martinin kirjasta. Vihreä ja valkoinen pizza on tosi hyvää, pekoni-sipulipizza aina kaikkien mielestä parasta.

Vihreä ja valkoinen pizza syntyy näin (resepti Bröd och pizza -kirjasta): Jaa pizzapohjalle 100 g mozzarellaa, 3 - 4 rkl vihreää pestoa ja 1 - 2 rkl kapriksia. Paista. Levitä päälle rucolaa ja parmesan-lastuja. Viimeistele oliiviöljyllä, sormisuolalla ja pippurilla.

Pekoni-sipulipizzan valmistaminen kannattaa aloittaa sipuleista. Kuori yksi keltasipuli ja leikkaa ohuiksi renkaiksi. Kuullota öljyssä hitaasti, jotta sipuli karamellisoituu mutta ei ruskistu. Sipulin valmistuessa voit pilkkoa ja paistaa muutaman siivun pekonia. Kun sipuli ja pekoni ovat valmiita, levitä pizzapohjalle crème fraîchea tai smetanaa. Rouhi mustapippuria ja jaa levitä pekoni ja sipuli pizzan päälle. Paista.

Lauantaiaamun pekoni-sipulipizza valmistettiin brunssiversiona kananmunan kera. Hyvää näinkin!

Martinin pizzapohja vehnäjuureen (4 pizzaa)

300 g vehnähapanjuurta
250 g vettä
450 g vehnäjauhoja
2 tl sokeria
2 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä

Sekoita kaikki ainekset taikinaksi. Anna levätä noin 45 minuuttia.
Kumoa taikina jauhotetulla alustalle ja jaa neljään osaan. Muotoile palloiksi tähän tapaan.
Aseta pallot sopivalle alustalle (esim. muovinen leikkuulauta), tipauta tippa oliiviöljyä kunkin päälle ja peitä tuorekelmulla. Nosta jääkaappiin ja anna kohota 8 - 24 tuntia jääkaapissa. (Hätätapauksessa voit jääkaappikohotuksen sijaan kohottaa huoneenlämmössä noin tunnin ajan.)
Lämmitä uuni niin kuumaksi kuin saat (300 astetta on tosi hyvä, mutta 250 astettakin toimii). Anna pellin lämmitä uunissa. Kauli tai muuten levitä yksi pizzapohja kerrallaan, täytä leivinpaperin päällä ja vedä leivinpaperi kuumalle pellille. Paista.

Tarjoiluehdotus.