perjantai 28. helmikuuta 2014

Entisen mantelimassan vihaajan tunnustukset

Olin ennen vahvasti sitä mieltä, että mantelimassa pysyköön kaukana laskiaispullieni välistä. Kelkkani kääntyi kahden oivalluksen myötä: 1) itse tehty mantelimassa ja 2) sekä mantelimassaa että hilloa pullan väliin. Molemmat oivallukset tarjosi Eeva Kolu Kauhaa ja rakkautta -blogissaan muutama vuosi sitten. Vuodesta 2012 lähtien olen julistanut mantelimassa ja hillo -pullien ilosanomaa myös täällä Ruotsissa, jossa hillo ei normaalisti ole edes vaihtoehto.

Vuoden 2014 oivallus laskiaispullarintamalla on ollut mantelimassan tekeminen mantelijauhoista kokonaisten manteleiden sijaan. Helppo resepti löytyy postauksen lopusta.

Mantelimassaa, vadelmahilloa ja kermavaahtoa laskiaispullan välissä

Pullat laskiaispulliin leivoin Martin Johanssonin blogissaan jakamalla reseptillä. Taikinaa ei vaivata, mutta taikinan sekoittamisesta valmiisiin pulliin kuluu noin viisi tuntia. Helppoa mutta hieman aikaa vievää siis!


Vaikeinta mantelimassan tekemisessä on monitoimikoneen tiskaaminen. Tämänkin hankaluuden voi välttää nyppimällä aineet massaksi, kuten Eevan reseptissä.

Helppo mantelimassa

2 dl mantelijauhoja
2 dl tomusokeria
1 kananmunanvalkuainen
2 tl vettä

Mittaa ainekset tehokesoittimen kulhoon ja surrauta sekaisin.

Kunnolla täytettä ja teesiivilän avulla tomusokeria päälle!
Hauskaa laskiaisviikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti